Ja niinhän siinä kävi että Queenstown otti 25.8 lauantaina sen ratkaisevan voiton jolla varmistui se ettemme päässeet finaaliin. Sunnuntai aamuna 26 päivä teimme kovan päätöksen ja varasimme lennot kotimaahan, lähtö bussilla kohti Christchurcin lentokenttää oli jo samana iltana.
Pikaiset hyvästit muutamille ystäville ja joukkuekavereille joista moni tuli vielä bussipysäkille saattamaan. Kyllähän siinä liikkuttui hivenen itse kukin kuitenkin 4 kuukautta oltu tiiviisti yhdessä ja koettu paljon tänä aikana. Bussilla sitten noin 6 tunti lentokentälle jossa odottelimme 7 tuntia koneen lähtöä kohti Singaporea.
Tavarat saatiin iloisen ilmaiseksi ruumaan ja 10 tunnin lentämisen jälkeen olimme perillä Singaporessa.
Seuraavaa lentoa pitikin sitten odotella 20 tuntia ja aika kului pääasiassa nukkuen ja kentän päästä päähän kävellen. Singaporestakin päästiin hyvän ajantapon jälkeen liikenteeseen kohti Saksan Frankfurtia ja lentokentällä ollessamme olimme varanneet Saksaan yöpymistä varten hotellin sekä jatkolennot kotimaahan.
Kahdentoista tunnin lennon jälkeen olimme perillä Saksassa ja täytyypä sanoa että vastaanotto oli vähemmän kuin miellyttävä. Taksikuskilta kysyessä että saisimmeko laukut taksin sisään hän vain kohautteli hartiota vaikka kyytiin olisi sopinut vaikka kolme norsun kokoista kiekkokassia. Eikä siinä vielä kaikki, tiedustellessamme että minkälainen hotelli meillä mahtaa olla tiesi kuski todeta että paskahan se on. Loppuhuipennus tämän asiakaspalvelun ammattilaisen kanssa koettiin kun piti alkaa taksia maksamaan. Kaveri nosti kauhean mekkalan siitä ettei meillä ollut käteistä ja taas oli elämä paskaa ja shaissea jne. Mietimme siinä poikien kanssa että kuka valopää tulee ulkomailta saapuvien lentojen terminaaliin eteen ja odottaa että siellä olisi kaikilla euroja mukana mutta siitäkin selvittiin.
Yö hotellissa sentään sujui mainiosti ja hotellikin oli taksikuskin puheista huolimatta ihan toimiva rakennus, ainut miinus että aamulla terassilla istuessamme lokki pudotti pommin suoraan Jussin paidalle.
Hotellilta lähdimme sitten bussilla kohti terminaalia. Jussi jäi eri terminaaliin koska hänen lentonsa meni Tukholman kautta Helsinkiin kun taas minulla ja Matilla lento kulki Latvian Riikan ja Suomen Turun kautta Ouluun. Matin kanssa siis jatkoimme matkaa kahdestaan. Tässä vaiheessa muistutan kaikkia ihmisiä että älkää missään tapauksessa käyttäkö ikinä mitään halpalento-yhtiöitä jos teillä on matkatavarana muuta kuin käsimatkatavarat. Oli nimittäin semmoinen taistelu taas Saksalaisten lentokenttäviranomaisten kanssa lisämaksuista yms että hermothan siinä meni. No maksettuamme noin miljoonalla lisämaksuja pääsimme tulli tarkastukseen jossa Matin kamera aiheutti sen että hänet kutsuttiin takahuoneeseen ja juuri ennenkuin ovi suljettiin olin näkevinäni tullivirkailijan laittavan kumihanskaa käteen..... No sieltäkin Matti selvisi ja kone kohti Latviaa lähti matkaan. Kokonainen vietetty vuorokausi Saksassa toi mieleen erään suomalaisen keihäslegendan sanonnan kyseistä maasta ja voin luvata että Saksaan en ole hetkeen menossa.
Latvian kentälle saavuttaessa riittikin sitten ihmettelemistä. Liikenteessä oli toinen toistaan kauniimpaa Tatjaanaa ja Ludmillaa joten silmänruoka osastokin saatiin täytettyä. Lentokentällä huomasimme myös suomen jääkiekkomaajoukkueen vakiokalustoon kuuluvan Janne Niskalan joka tykitti nurkan takana ihmisiltä piilossa Etanaa ullakolle. Niskala myös lenteli Latviasta Turkuun asti samalla koneella, ja nöyrästi turistiluokassa ja siinä oli tavallisella rahvaalla ihmettelemistä. Turussa meidän ei tarvinut edes nousta koneesta ja matka jatkui Ouluun josta autokyydeillä kotiin. Ja kyllähän se oli mukava olla kotona, nähdä sisaruksia, äitiä jne.
Suomeen paluustamme on kulunut nyt oikeastaan viikko ja kotiutuminen on alkanut hyvin. Aikaeron kanssa alkaa olemaan ihan ok ja arki alkanut sujumaan.
Tämä on viimeinen blogi päivitykseni ja mieli on ehkä jopa hiukkasen haikea tätä kirjoittaessa. Uudet ystävät Uudesta Seelannista ovat kaukana ja osaa ei tule enää koskaan näkemään. Reissulta jäi paljon muistoja, niin hyviä kuin huonojakin. Hetkinä kun voitettiin sitä ilon määrää kopissa muistelee lämmöllä. Kun taas oikeastaan finaalipaikan lopullisesti vieneen Red Devils ottelun jälkeistä tunnelmaa ei niinkään haluaisi uudestaan kokea. Tärkeintä antia reissussa oli varmasti jääkiekon lisäksi juuri uudet ystävät ja loistavat uudet kokemukset niin jäällä kuin sen ulkopuolella. Suuri kiitos myös Jussille ja Matille reissusta. Välillä alkoi toisen naamataulu jo pikkaisen hermostuttamaan mutta hyvin pärjättiin ja oli oikeenkin suuri ilo reissata ja pelata kanssanne. Matin loistavalla kielitaidolla selvittiin poliiseista ja muista hankalista tilanteista ja Jussin ääretön positiivisuus auttoi synkkinäkin päivinä selviämään. Kiitos myös teille arvon lukijat, lukijoiden määrä oli henkilökohtaisiin odotuksiini nähden noin 100 kertainen ja tällä hetkellä blogia on luettu noin 15tuhatta kertaa!!!
Blogi on täällä luettava vielä noin kuukauden jonka jälkeen lyödään sivut kiinni.
Nuksu hiljenee tältä erää, palataan ehkä asiaan joskus.
Never forget Dunedin Thunder!
Thunder #5
