Tapahtui maanantaina 21.5.2012 noin klo 23:00 Uuden-Seelannin aikaa ja noin klo 14 suomen aikaa.
Kohtalo: Haloo, mitä jätkä
Jussi: Moroo, ei täs mitään just töissä ruokatauolla.
Kohtalo: Pakkaahan pelikamat ja hyppää keskiviikkona koneeseen että oot perjantaina täällä pelaamas.
Jussi: Älä pelleile
Kohtalo: Luuletko että kiinnostaa 5€ minuuttihintaan hirveenä pelleillä??
Jussi: No mitä mun pitäs tehdä!??...... Okei mä tuun.
Kohtalo: Hienoa!! Varaa liput heti, ollaa huomenna lisää yhteyksis.
Jussi: Jees moro!
Kohtalon roolia tässä tarinassa joka on täysin totta näyttelin minä ja Jussin roolissa oli Jussi Vähämaa, Alavuden lahja Uuden-Seelannin kiekkokansalle.
Näin saimme Jussin pikahälyytyksellä matkaan ja keskiviikkona 23.päivä hän loikkasi jo koneeseen ja suuntasi kohti Uutta-Seelantia!
Mutta takaisin alkuviikkoon! Maanantaina normaalin työpäivän jälkeen suoraan salille, salilta kotiin syömään ja kotoa suoraan hallille missä toivoimme harjoituksien jälkeen saavamme vahvistuksen Timon matkaan lähtemiselle, sitä ei kuitenkaan tullut joten päätin soittaa Jussille joka oli ollut hyvinkin innostunut lähtemään. Asiat sujuivat kuin ajatus ja liput saatiin heti varattua ja näin kiekkoturistit sai virallisesti uuden jäsenen.
Tiistaina oli kovaa viestittelyä Suomen suuntaan työpäivän ohessa. Töiden jälkeen taas kerran salille ja salilta kotiin ja kotoa treeneihin. Arkemme on alkanut pyöriä nyt edellä mainittuun tyyliin ja välistä on ollut aika väsynytkin olo kun on päässyt illan päätteeksi treeneistä kotiin. Ensimmäiset ikävän tunteetkin Suomea kohtaan hiipivät muutamana iltana mieleen.
Keskiviikkona sitten työmaalla jälleen tapahtui, Haapakosken isän ja äitin keskimmäinen lapsi halusi saada vähän tuntumaa miltä tuntuu tulla savukoneen sumuista jäälle ja päätti tuikata työmaamme rälläkän tuleen katkomalla vähän turhan paksua putkea. Koko työmaamme yläkerta savusi puolituntia siihen malliin että enimmät fiilikset savukoneesta taisivat haihtua savun mukana. Siitäkin selvittiin, ja illalla oli vielä ohjelmassa yhteinen joukkueen punttitreeni joka oli väsyneille työmiehille vähän turhankin raskas.
Torstaina sitten työpäivän lomassa tarkastelimme Jussin matkanteon etenemistä ja valmistauduimme illan peliä edeltäviin treeneihin. Treenit sujuivat koko joukkueelta suhteellisen näyttävästi ja sakkokassakin kasvoi mukavasti koska kaikki eivät muistaneet että lattiassa olevan Thunder-merkin päälle ei saanut astua. Näistä olosuhteista oli hyvä lähteä valmistautumaan tulevaan viikonloppuun ja sen kahteen peliin.
Perjaintan sitten aamulla lyhyt työpäivämme alkoi mukavasti kun puhelimeni soi! Langan päässä oli Jussi ja hän ilmoitti iloisesti naureskellen olevansa jossain tullin takahuoneessa eikä ymmärrä yhtään mitään, mitä tullimiehet häneltä koittavat kysellä. Ei muutakuin puhelin Matille joka supliikkimiehenä selvitteli asian ja Jussi saatiin turvallisesti porttien paremmalle puolelle. Lopetimme työt jo noin yhdentoista aikaan ja kävimme hyvästelemässä Jerreaun joka joutui jättämään joukkueen tämän kauden osalta polven hajoamisen johdosta. Harmitti kaverin puolesta koska kyseessä oli erittäin sympaattinen tyyppi ja loistava pelimies.
Punttisalin jälkeen kotiin päiväunille ja sieltä noutamaan Jussia Dunedinin bussiasemalle minne hän oli kaikkien tulliseikkailuiden jälkeen Ahterinsa ehjänä raahannut. Jussin varusteet jäähallille, sen jälkeen syömään ja sitten vietiin Jussi omaan perheeseen yöunille.
Lauantai aamuna aikaisin ylös ja hakemaan Jussi joka pääsi ottamaan ilman varusteita pikku luistelun hallilla paikkojen avaamiseksi. Samalla esittelimme hänet seurajohdolle ja joukkueen valmentajalle. Tämän jälkeen takaisin kotiin ja päiväunille.
Päiväunien jälkeen ohjelmassa oli joukkueen yhteinen lounas kello 16 ravintola Craftissa (joukkue ruokailee täällä aina yhdessä kotiottelu-päivinä) jonka jälkeen hengailimme joukkuekavereiden kanssa kaupungilla odottaen pelin alkua.
Peli alkoi vasta 19:30 paikallista aikaa joten olimme ehtineet varoitella Jussi koko päivän siitä että peli tulee olemaan fyysisyydeltään pikkuisen eriluokkaa kuin Suomessa. Meidät suomalaiset lyötiin samaan kenttään ja ei muutakuin On the Road!
Ensimmäisen erän olimme koko porukka kolmikko ihan kuutamolla muutamaa puolikaista paikkaa lukuunottamatta. Paras paikka siunaantui ensimmäisen erän loppupuolella kun levitin Jussille kiekon laitaan ja hän ajoi vauhdilla alueelle. Vauhdin hurmassa vissiin unohtui varoitukset fyysisestä pelistä ja Jussin yrittäessä ujoa kärkimiinaa pakkia vastaan tämän lanasi Jussin AIVAN PYSTYYN! Olin varma että uusimman Thunderin hautajaiset ovat jo ovella kun kaveri heti noustessaan seisomaan pyllähti takaisin maahan ja koitti taas uudestaan ylös yhtä huonolla menesteksellä. Omin jaloin hän selvisi kuitenkin vaihtoon ja tokaisi vaan tyylikkäästi että ''vähän näky tähtiä''. 1 erä sujui muuten hyvin ja Andre Robichaudin tyylikkään maalin turvin pääsimme tauolle 1-0 johdossa. Toisessa erässä kenttämme pääsi paremmin peliin mukaan ja allekirjoittanut sössi muunmuassa läpiajon ja ampui kerran ylärimaan. Joukkueen peli kulki hyvin ja erätauolle siiryimme 3-0 johdossa. Joukkueemme fyysinen pelote Hassan Saeed jakoi myös toisessa erässä pari semmoista taklausta keskialueella että kotimaan alasarjoissa ei olisi kukaan noussut ihan hetkeen jäästä niiden jäljiltä.
Kolmannessa erässä pelimme jatkoi samaa nousujohteista suuntaa ja erän alkupuolella meidän ylivoiman aikana keskialueen flipperin jälkeen pääsin vauhdilla kiekkoon ja vastustajien arpoessa että kuka ottaa kenet polkaisin muutaman vastustajan välistä, kiskis vettä korvasta ja kiekko pakin mailanalta jonka jälkeen 5km/h lähtenyt rannelaukaus joka painui maalin takakulmaan. Ylimielisten tuuletusten kera juhlistin ensimmäistä maaliani tällä mantereella.
Kingkongin tipahtaessa niskasta homma lähti luistamaan hyvin ja noin erän puolivälissä omanpään aloitus jossa tasuri aloituksen jälkeen Jussi blokkasi loistavasti vastustajan ja Matti pääsi kiekkoon.... Millintarkka lätty napsahti suoraan lapaan puolustus-siniviivalle ja kilpaluistelussa näytin pakille perävaloja, hyökkäys-siniselle päästyäni alkoi hirveä arvonta että kumpaan kulmaan sen kiekon ammun ja lopputuloksena oli joku välimallin ratkaisu joka upposi karmealla munkilla kilpipuolen kainalosta maaliin. Toiset ylimieliset tuuletuksen päälle ja tilanne 5-0.
Tässä tilanteessa ottelu päättyikin ja viimekaudella kolmanneksi sijoittunut Red Devils oli voitettu.
Lukemat hieman valehtelevat sillä joukkueemme ylivoimaisesti paras pelaaja seisoi kuitenkin meidän tolppiemme välissä, nimittäin Rick Parry esitti tukun aivan huikeita torjuntoja joukkueen ollessa vaikeuksissa ja auttoi loistavalla panoksellaan joukkueen voittoon.
Pelin jälkeen nopeasti syömään ja hirvittävä veden juonti käyntiin koska seuraava ottelu alkoi mukavasti Sunnuntai aamuna klo 09:10 ( jokainen voi laskea sen palautumisajan kun edellinen peli loppui noin klo 22:00).
Yöllä sain unta noin puoli kahden aikaan. Sen lisäksi että sain juosta vessassa koko yön armottoman vedenjuomisen johdosta hikoilin myös kuin joulukinkku uunissa koko yön ajan. Näistä asetelmista oli vallan mukava herätä aamulla 7 aikoihin ja nopean seka tukevan aamupalan jälkeen ampaista hallille.
Taas mentiin!! Ensimmäinen erä oli täydellisestä meidän joukkueen hallintaa ja suomiketjumme sai runsaasti tekopaikkoja viimeistelyn kuitenkin ontuessa. Vastustaja sai yhden kunnon maalipaikan koko erässä meidän puolustajan kiekonmenetyksen jälkeen ja tauolle tilanteessa 0-1. Toisessa erässä sama tahti jatkui ja joukkueen loistavan juniorin Bradley Appsin 2 maalilla 2-1 johdossa erätauolle. Toisessa erässä tuomarivat taas onnistuivat sekoittamaan pakkaa oikeen huolella ja sekalaisten tapahtumien jälkeen kapteenimme Hassan Saeed ulos ja yhdelle meidän pelaajalle 2+10.
Kolmannessa erässä peli oli täysin hallussa ja suomikentälle tarjoutui loistaviakin paikkoja tasoittaa peli. Ei kuitenkaan maistunut ja kaveri kuittasi ensin tasoihin ja melkein heti perään 2-3 johtoon (jostai meille - merkintä). Lopussa haimme vielä tasoitusta ilman maalivahtia ja kaveri kuittasi viime hetkillä tyhjiin neljännen maalin ja näin oli toinenkin ottelu Red Devilsiä vastaan saatu taputeltua. Suomalaisten tehot turvalliset kiikarit ja merkintä -2 vielä sarakkeeseen!!
Yhteenvetona sen verran että molemmat pelit olivat hyvin hallussa ja sunnuntain pelikin olisi voitettu ihan pystyyn jos suomalaislegioonalle olisi maalipaikat maistuneet. Peli ei ollut ihan niin fyysistä kuin viime viikolla, selittyen osittain sillä että kotikaukalomme on huomattan iso. Jussille hatunnosto että jaksoi aikaerosta ja matkaväsymyksestä huolimatta pelata molemmat ottelut ja tulee varmasti hyvällä liikkeellään sekoittamaan vielä vastustajien peliä tässä sarjassa ( ja jospa se pääkin alkaisi pysymään ylhäällä :DD ).
Pelin jälkeen valmentaja kutsui koko joukkueen talolleen syömään ja viettämään sunnuntai päivää, meloen, jutustellen ja auringosta nauttien. Tästä onkin hyvä jatkaa tulevaan viikkoon ja jatkaa kovaa harjoittelutahtia ennen runkosarjan alkua.
Kiekkoturistit haluaa myös toivottaa hyvälle ystävälle/joukkuekaverille sekä hänen tuoreelle vaimolleen oikeen paljon onnea naimisiin menon johdosta!
Onnea Paavo&Violetta !!!
Nuksu vaikenee, kiitos ja hei !
sunnuntai 27. toukokuuta 2012
sunnuntai 20. toukokuuta 2012
Lähettäkää villasukat!
Ja oikeen rattoisaa pronssiottelun (jota en itse aijo katsoa koska se tulee paikallista aikaa yöllä) täyttämää sunnuntaita kaikille!
Kulunut viikko oli taas aivan erillainen kun kaikki muut viikot tähän asti. Maanantai alkoi normaaliin tapaan aamusalilla jonka jälkeen ohjelmassa oli luntsia ja dinneriä ja muuta hengailua + illan jäätreenit jossa aloimme jo valmistautumaan tulevan viikonlopun ensimmäistä harjoituspeliä kohti harjoittelemalla vähän enemmän erikoistilanteita ja karvaamista. Maanantai sisälsi myös vähemmän mieluisan yllätyksen kun päivällä kotitalossa ollessamme ereihdyin menemään keittiöön ja vilkaistessani ruokapöydälle totesin että joko perheemme vasikan kokoinen koira on kutistunut tai lattialla oleva pölypallo on saanut jalat! Molemmat menivät kumminkin väärin ja HIIRIHÄN SE SIELLÄ mutusti iloisesti jonkun pöydelle unohtamaa pullaa. Jouduin suunnattomaan paniikkiin ja juostessani ympyrää keittiössä kädet heiluen, Matti saapui paikalle toteamaan tilanteen vakavuuden ja tämän jälkeen emme aivan hirveästi olekkaan kotitalossa ruokailleet. Tiistaina saimmekin sitten joukkueeseemme uuden iloisen vahvistuksen, kun Mike Morrison (Kanada) saapui kaupunkiin. Tämä isokokoinen ja hyvin liikkuva surffaritukkainen puolustaja oli loistava hankinta joukkueeseen jo tiistaina nähtyjen jäätreenien perusteella.
Keskiviikkona aamulla menimme ulkomaalaispelaajien kanssa hakemaan vähän lisää peliaikaa valmentajan erittäin hienolle kotitalolle joka oli vielä muista paikallisista mökeistä poiketen lämmin!
Tässävaiheessa onkin hyvä kertoa se tosiasia niille jotka luulevat että täällä olevan erityisen lämpimät ilmat että lämpötila on 15-20 astetta plussalla päivisin ja yöaikaan painuu alle kymmeneen asteeseen. Ei siinäkään vielä mitään mutta täällähän taloissa ei pidetä minkäänlaista eristystä ja voin paljastaa että öisin on aivan jäätävän kylmä. Talon eristeistä pieni esimerkki että kun ulkona tuulee niin tässä sänkyni vieressä olevan ikkunan verhotkin lepattavat siinä tuulessa eli niille villasukille olisi käyttöä. Tilannetta helpotimme toissapäivänä hieman pöllimällä olohuoneesta lämmityspatterin, mutta sekin pitää varmaan kohta palauttaa kun näimme perheen äidin tänään katselemassa televisiota takki päällä :) .
Keskiviikkoillan yhteinen puntti sujui mukavasti tosin iltaa synkensi tieto siitä että Timo jonka pitäisi saapua joukkueemme pakkipään vahvistukseksi, ei ollut päässyt lennolle sairastumisen johdosta. Timon pitäisi kuitenkin olla paikalla tulevalla viikolla ja olla jo ensiviikonlopun peleissä mukana.
Torstaina sitten tapahtui kummia! Avasimme nimittäin työuramme Uusi-Seelantilaisessa rakennusfirmassa. Lähtökohdat työnteolle olivat loistavat. Matin palkanmaksaja on ollut viimeiset yhdeksän kuukautta YTK ja meikäläinen ei taas ole tehnyt päivääkään fyysistä työtä. Tilannetta paransi vielä se että olen pitänyt vasaraa kädessä viimeksi ylä-asteen puukäsityön tunnilla.
Toimenkuvamme oli onneksi lähinnä purkamisosastolla mutta onnistuin siinäkin munimaan pariin otteeseen. Ensin Matin haukkuessa vasaranpito-otteeni muistuttavan Antti Tuiskun tapaa pitää mikrofoonia kädessä päätin näyttää että miten lennokkaasti tuo vanha valokatkaisija tuosta seinästä oikeen lähtee irti. Valitettavasti se sattui olemaan koko kerroksen ainut toimiva katkaisija ja iloisesti savuten ilmoitti siitä että saimme jatkaa pimeitä töitä ihan sananmukaisesti. Toisella kertaa Matti syöksyi apuun kun olin ruuvailemassa kantavien palkkien isoja pultteja irti! Selvisimme kuitenkin päivästä hengissä ja illan peliä edeltävissä jääharjoituksissa olimme suorastaan tulessa.
Perjantaina taas normaali työpäivä ja illalla vain kevyt ruokailu Hassanin kanssa ja sitten yöpuulle valmistautumaan ensimmäiseen kunnon harjoitusotteluun.
Peli pelattiin Goressa jossa ei ole omaa joukkuetta ja joka oli noin parintunnin ajomatkan päässä Dunedinista. Gore aito maalaiskaupunki eli vapaasti suomennettuna Uuden-Seelannin Nivala. Paikalliset amikset ajoivat kylällä rinkiä kuin naapukaupungissani konsanaan ja eläimiäkin näki enemmän kuin ihmisiä. Ennen peliä oli joukkueen yhteinen ruokailu jossa valmentaja meinasi hakata puolet porukasta siihen paikkaan koska olimme tilanneet liian vähän hiilihydraatteja sisältävää ruokaa (lue hampurilaisia). Siitä suuntasimme koko joukkueella joukkueen managerin farmille ampumaan haulikolla savikiekkoja ja viettämään vähän yhteistä aikaa ennen peliä.
Sitten itse peliin. Halli itsessään oli jo melkoinen elämys kun saavuimme sinne. Kaukalossa ei ollut ollenkaan pleksejä, ei edes päädyissä!! Päätyihin oli laitettu ns. muikkuverkot josta kiekko sitten kimposi peliin tai ei. Vaihtopenkille mahtui yhtäaikaa noin 4 pelaajaa istumaan ja loput joutuivat seisoskelemaan vaihdossa. Vastustaja oli viime vuonna toiseksi sijoittunut Southern Stampede. Meidät laitettii Matin kanssa avauskentälliseen ja vielä silloin ei ollut hajuakaan millaiseen jääkiekko-otteluun olin päätäni pistämässä. Kiekko jäähän ja peli käyntiin, aloitin heti räväkästä taklaamalla pakin päädyssä ja seuraavan jätkän lanasin tyylikkäästi samoilla vauhdeilla selkäpuolelta päin laitaa. Jäähyhän siitä tuli ja sitä pelattiin ehkä 10sekunttia niin kaveri iski ensimmäisen maali, ''alkoipa mahtavasti''..... Ensimmäinen erä oli aivan karmeaa omalta osalta, suomalaisten täydellistä kokonaispanosta täydensi vielä Matti hankkimalla oman kiekonmenetyksen jälkeen vastustajalle rankkarin. Siitäkin vielä soi omissa ja ensimmäisen erän jälkeen poistuimme pukukoppiin 6-2 tappiotilanteessa. Erätauolla valmentaja kertoi tylyt faktat siitä että kaveri naputti joka kiekon sisään noin 2 metrin päästä maalista ja meidän omanpään pelaaminen oli aivan surkeaa.
Toinen erä olikin sitten vieläkin uskomattomampi. Oman kentän peli alkoi jo pikkuhiljaa sujua ja peliä saatiin joka kentällä vastustajan päähän. Sitten noin viisi minuuttia ennen toisen erän loppua alkoi tapahtua. Mike teki loistavan nousun pakin paikalta ja pääsimme 2vs2 hyökkäykseen. Seurasin Miken laukauksen riparin ja lauoin irtokiekon veskarin suojiin. Kaarroin jo maalilta poispäin kun vastustajan pelaaja tuli takaapäin ja iski poikittaisella mailalla selkään niin lujaa että takaraivo oli osua omiin pohkeisiin selän taipumisen johdosta. Haukoin maassa happea ja sirkus oli valmis! Meikäläinen pukusuojaan ja tällä välin peli karkasi tuomareilta aivan käsistä. Meidän valmentaja mm. heitti tuomaria juomapullolla ja selvisi tilanteesta 2min jäähyllä. Minua telonut kaveri sai myös vain pikkukakkosen ja samasta tilanteesta tuli kuitenkin meille myös jäähy, reilua.
Tauolle tilanteessa 9-4. Joukkueen fysioterapeutti ja valmentaja käskivät minua riisumaan kamat koska peli oli jo hävitty ja eivät halunneet ottaa mitään riskejä loukkaantumisten kanssa.
Kolmannen erän seurailin sitten valmentajan kanssa penkin takaa ja täytyy sanoa että meno oli aika hauskaa. Unkarilainen koutsimme haukkui tuomarit kaikilla englanninkielisillä vähemmän painokelpoisilla termeillä ilman sen kummempia seuraamuksia. Meidän joukkue hallitsi kuitenkin kolmatta erää ja otimme tästä jopa 1-2 erävoiton. Peli päättyi siis 10-6 tappioon. Omat tehot olivat turvalliset kiikarit ja Matilla 0+2. Pelistä sen verran että fyysisyys oli aivan uudella tasolla, hirveitä taklauksia, armottomasti vauhtia, hyviä torikokouksia, paskat tuomarit ja omat esitykset olivat syvältä. Mielenkiinnolla ensiviikon lopun kahteen kotona pelattavaan harjoituspeliin Red Devilsiä vastaan.
Jäimme yöksi vielä Goreen ja aamulla kävimme hyvän aamupalan jälkeen suorittamassa matkaoppaamme Blake Sinclairin johdolla muiden ulkomaalaispelaajien kanssa reilun kahdentunnin retkeilykierroksen paikallisessa metsikössä/viidakossa. Sieltä takaisin kotipitäjä Dunediniin hallille pistämään kamat kuivumaan ja loppupäivä onkin mennyt mukavasti kotiloituen. Ensiviikolle toivotaan että saamme Timon maisemiin ja vähemmän paremmat harjoituspelit tällä kertaa.
Niin ja ne villasukat voi laittaa osoitteeseen:
38 Walter Street
The Glen
Dunedin 9011
Uusi-Seelanti
Palataan juustolle! (sanoi hiiri)
Joni
Kulunut viikko oli taas aivan erillainen kun kaikki muut viikot tähän asti. Maanantai alkoi normaaliin tapaan aamusalilla jonka jälkeen ohjelmassa oli luntsia ja dinneriä ja muuta hengailua + illan jäätreenit jossa aloimme jo valmistautumaan tulevan viikonlopun ensimmäistä harjoituspeliä kohti harjoittelemalla vähän enemmän erikoistilanteita ja karvaamista. Maanantai sisälsi myös vähemmän mieluisan yllätyksen kun päivällä kotitalossa ollessamme ereihdyin menemään keittiöön ja vilkaistessani ruokapöydälle totesin että joko perheemme vasikan kokoinen koira on kutistunut tai lattialla oleva pölypallo on saanut jalat! Molemmat menivät kumminkin väärin ja HIIRIHÄN SE SIELLÄ mutusti iloisesti jonkun pöydelle unohtamaa pullaa. Jouduin suunnattomaan paniikkiin ja juostessani ympyrää keittiössä kädet heiluen, Matti saapui paikalle toteamaan tilanteen vakavuuden ja tämän jälkeen emme aivan hirveästi olekkaan kotitalossa ruokailleet. Tiistaina saimmekin sitten joukkueeseemme uuden iloisen vahvistuksen, kun Mike Morrison (Kanada) saapui kaupunkiin. Tämä isokokoinen ja hyvin liikkuva surffaritukkainen puolustaja oli loistava hankinta joukkueeseen jo tiistaina nähtyjen jäätreenien perusteella.
Keskiviikkona aamulla menimme ulkomaalaispelaajien kanssa hakemaan vähän lisää peliaikaa valmentajan erittäin hienolle kotitalolle joka oli vielä muista paikallisista mökeistä poiketen lämmin!
Tässävaiheessa onkin hyvä kertoa se tosiasia niille jotka luulevat että täällä olevan erityisen lämpimät ilmat että lämpötila on 15-20 astetta plussalla päivisin ja yöaikaan painuu alle kymmeneen asteeseen. Ei siinäkään vielä mitään mutta täällähän taloissa ei pidetä minkäänlaista eristystä ja voin paljastaa että öisin on aivan jäätävän kylmä. Talon eristeistä pieni esimerkki että kun ulkona tuulee niin tässä sänkyni vieressä olevan ikkunan verhotkin lepattavat siinä tuulessa eli niille villasukille olisi käyttöä. Tilannetta helpotimme toissapäivänä hieman pöllimällä olohuoneesta lämmityspatterin, mutta sekin pitää varmaan kohta palauttaa kun näimme perheen äidin tänään katselemassa televisiota takki päällä :) .
Keskiviikkoillan yhteinen puntti sujui mukavasti tosin iltaa synkensi tieto siitä että Timo jonka pitäisi saapua joukkueemme pakkipään vahvistukseksi, ei ollut päässyt lennolle sairastumisen johdosta. Timon pitäisi kuitenkin olla paikalla tulevalla viikolla ja olla jo ensiviikonlopun peleissä mukana.
Torstaina sitten tapahtui kummia! Avasimme nimittäin työuramme Uusi-Seelantilaisessa rakennusfirmassa. Lähtökohdat työnteolle olivat loistavat. Matin palkanmaksaja on ollut viimeiset yhdeksän kuukautta YTK ja meikäläinen ei taas ole tehnyt päivääkään fyysistä työtä. Tilannetta paransi vielä se että olen pitänyt vasaraa kädessä viimeksi ylä-asteen puukäsityön tunnilla.
Toimenkuvamme oli onneksi lähinnä purkamisosastolla mutta onnistuin siinäkin munimaan pariin otteeseen. Ensin Matin haukkuessa vasaranpito-otteeni muistuttavan Antti Tuiskun tapaa pitää mikrofoonia kädessä päätin näyttää että miten lennokkaasti tuo vanha valokatkaisija tuosta seinästä oikeen lähtee irti. Valitettavasti se sattui olemaan koko kerroksen ainut toimiva katkaisija ja iloisesti savuten ilmoitti siitä että saimme jatkaa pimeitä töitä ihan sananmukaisesti. Toisella kertaa Matti syöksyi apuun kun olin ruuvailemassa kantavien palkkien isoja pultteja irti! Selvisimme kuitenkin päivästä hengissä ja illan peliä edeltävissä jääharjoituksissa olimme suorastaan tulessa.
Perjantaina taas normaali työpäivä ja illalla vain kevyt ruokailu Hassanin kanssa ja sitten yöpuulle valmistautumaan ensimmäiseen kunnon harjoitusotteluun.
Peli pelattiin Goressa jossa ei ole omaa joukkuetta ja joka oli noin parintunnin ajomatkan päässä Dunedinista. Gore aito maalaiskaupunki eli vapaasti suomennettuna Uuden-Seelannin Nivala. Paikalliset amikset ajoivat kylällä rinkiä kuin naapukaupungissani konsanaan ja eläimiäkin näki enemmän kuin ihmisiä. Ennen peliä oli joukkueen yhteinen ruokailu jossa valmentaja meinasi hakata puolet porukasta siihen paikkaan koska olimme tilanneet liian vähän hiilihydraatteja sisältävää ruokaa (lue hampurilaisia). Siitä suuntasimme koko joukkueella joukkueen managerin farmille ampumaan haulikolla savikiekkoja ja viettämään vähän yhteistä aikaa ennen peliä.
Sitten itse peliin. Halli itsessään oli jo melkoinen elämys kun saavuimme sinne. Kaukalossa ei ollut ollenkaan pleksejä, ei edes päädyissä!! Päätyihin oli laitettu ns. muikkuverkot josta kiekko sitten kimposi peliin tai ei. Vaihtopenkille mahtui yhtäaikaa noin 4 pelaajaa istumaan ja loput joutuivat seisoskelemaan vaihdossa. Vastustaja oli viime vuonna toiseksi sijoittunut Southern Stampede. Meidät laitettii Matin kanssa avauskentälliseen ja vielä silloin ei ollut hajuakaan millaiseen jääkiekko-otteluun olin päätäni pistämässä. Kiekko jäähän ja peli käyntiin, aloitin heti räväkästä taklaamalla pakin päädyssä ja seuraavan jätkän lanasin tyylikkäästi samoilla vauhdeilla selkäpuolelta päin laitaa. Jäähyhän siitä tuli ja sitä pelattiin ehkä 10sekunttia niin kaveri iski ensimmäisen maali, ''alkoipa mahtavasti''..... Ensimmäinen erä oli aivan karmeaa omalta osalta, suomalaisten täydellistä kokonaispanosta täydensi vielä Matti hankkimalla oman kiekonmenetyksen jälkeen vastustajalle rankkarin. Siitäkin vielä soi omissa ja ensimmäisen erän jälkeen poistuimme pukukoppiin 6-2 tappiotilanteessa. Erätauolla valmentaja kertoi tylyt faktat siitä että kaveri naputti joka kiekon sisään noin 2 metrin päästä maalista ja meidän omanpään pelaaminen oli aivan surkeaa.
Toinen erä olikin sitten vieläkin uskomattomampi. Oman kentän peli alkoi jo pikkuhiljaa sujua ja peliä saatiin joka kentällä vastustajan päähän. Sitten noin viisi minuuttia ennen toisen erän loppua alkoi tapahtua. Mike teki loistavan nousun pakin paikalta ja pääsimme 2vs2 hyökkäykseen. Seurasin Miken laukauksen riparin ja lauoin irtokiekon veskarin suojiin. Kaarroin jo maalilta poispäin kun vastustajan pelaaja tuli takaapäin ja iski poikittaisella mailalla selkään niin lujaa että takaraivo oli osua omiin pohkeisiin selän taipumisen johdosta. Haukoin maassa happea ja sirkus oli valmis! Meikäläinen pukusuojaan ja tällä välin peli karkasi tuomareilta aivan käsistä. Meidän valmentaja mm. heitti tuomaria juomapullolla ja selvisi tilanteesta 2min jäähyllä. Minua telonut kaveri sai myös vain pikkukakkosen ja samasta tilanteesta tuli kuitenkin meille myös jäähy, reilua.
Tauolle tilanteessa 9-4. Joukkueen fysioterapeutti ja valmentaja käskivät minua riisumaan kamat koska peli oli jo hävitty ja eivät halunneet ottaa mitään riskejä loukkaantumisten kanssa.
Kolmannen erän seurailin sitten valmentajan kanssa penkin takaa ja täytyy sanoa että meno oli aika hauskaa. Unkarilainen koutsimme haukkui tuomarit kaikilla englanninkielisillä vähemmän painokelpoisilla termeillä ilman sen kummempia seuraamuksia. Meidän joukkue hallitsi kuitenkin kolmatta erää ja otimme tästä jopa 1-2 erävoiton. Peli päättyi siis 10-6 tappioon. Omat tehot olivat turvalliset kiikarit ja Matilla 0+2. Pelistä sen verran että fyysisyys oli aivan uudella tasolla, hirveitä taklauksia, armottomasti vauhtia, hyviä torikokouksia, paskat tuomarit ja omat esitykset olivat syvältä. Mielenkiinnolla ensiviikon lopun kahteen kotona pelattavaan harjoituspeliin Red Devilsiä vastaan.
Jäimme yöksi vielä Goreen ja aamulla kävimme hyvän aamupalan jälkeen suorittamassa matkaoppaamme Blake Sinclairin johdolla muiden ulkomaalaispelaajien kanssa reilun kahdentunnin retkeilykierroksen paikallisessa metsikössä/viidakossa. Sieltä takaisin kotipitäjä Dunediniin hallille pistämään kamat kuivumaan ja loppupäivä onkin mennyt mukavasti kotiloituen. Ensiviikolle toivotaan että saamme Timon maisemiin ja vähemmän paremmat harjoituspelit tällä kertaa.
Niin ja ne villasukat voi laittaa osoitteeseen:
38 Walter Street
The Glen
Dunedin 9011
Uusi-Seelanti
Palataan juustolle! (sanoi hiiri)
Joni
sunnuntai 13. toukokuuta 2012
KUVASATOA 2
Mää jokapäivä töitä teeeen..
Kotiloituminen = Jonin ja Matin tapa vetäytyä omaan huoneeseen peittojen alle ja vältellä sosiaalisia kontakteja, eritoten perheemme koiraa jonka sympatiapisteet alkavat olemaan meidän suunnasta nollilla.
Harrastimme koko viime sunnuntain siis kotiloitumista, podimme koti-ikävää ja emme edes halunneet osata englantia (ei kyllä onnistu vielä minulta vaikka haluaisinkin). Tästä olikin hyvä siirtyä alkavaan viikkoon jossa tavoitteenamme oli aloittaa kuntoilu sekä tutustua kunnolla kaupunkiin ja paikalliseen elämään muutenkin.
Maanantain polkaisimme käyntiin iloisesti suunnistamalla heti aamusta punttisalille. Lähtiessämme katsoimme vielä kartasta hyvän oikoreitin jolla matkaa olisi pitänyt säästyä puoli kilometriä. Oikoreitti osoittautuikin oikeen toimivaksi koska se kulki pääasiassa hautausmaan kautta ja voitte kuvitella että salille päästyämme oli tunnelma suorastaan katossa. Punttisalista selvittyämme menimme syömään paikalliseen ostoskeskukseen ja tämän jälkeen suuntasimme takaisin kotiin odottelemaan illan jääharjoituksia. Illan jääharjotuiksissa tapasimme sitten ensimmäistä kertaa Hassan Saeedin, joukkueemme Kanadalaisen puolustajan joka edusti Thunderia jo viime vuonna. Tämä kunnioitusta herättävän näköneinen noin satakiloinen iloinen kolossi osoittautuikin erittäin hyväksi tyypiksi ja sovimme heti treenien jälkeen lähtevämme tiistaina seuran Volvolla (jota Hassan ajaa) punttisalille heti aamusta.
Tiistai olikin sitten varsinainen Nhl-päivä. Aamulla kävimme syömässä muutaman joukkuekaverin kanssa (Hassan, Damien, Blake)ja menimme tämän jälkeen salille. Salin jälkeen lähdimmekin jututtamaan Hassanin tuttavia Yliopiston kirjastolle. Yliopisto oli sen verran hieno mesta että oisin varmaan viihtynyt siellä useammanki päivän, monista hyvistä syistä. Yliopistokäynnin jälkeen taas syömään ja tämän jälkeen kotiin päiväunille. Päiväunien jälkeen ajelimme hyvissä ajoin hallille antamaan haastatteluja paikallislehtiin koko ulkomaalaisporukalla. Meikäläisen antamat lausunnot haastattelussa muistuttivat uhkaavasti Paavo M Petäjää vuonna 2001 Lahden mm-hiihdoissa mutta pelastuksekseni Matti älysi olla enemmän äänessä ja siihenkin haastatteluun tuli toivottavasti muitakin vastauksia kun meikäläisen lausumat Jees ja Nouu. Jäällä meno oli ensimmäistä kertaa hyvää saapumisen jälkeen ja pikkuhiljaa alkoi aikaeron aihettauma väsymys väistyä lihaksista. Päivä oli kutakuinkin varmaan lähes samanlainen kuin oikeilla kiekkoammattilaisilla.
Keskiviikkona Hassan tuli noutamaan meidät päiväksi kiertelemään kaupungille. Saimme parin tunnin kikkailun jälkeen kasaan muutaman vaatekappaleen ja seuraava kohde olikin syömään Malesialaiseen ravintolaan jota Hassan meille suositteli. Oma ruokavalintani osui oikeenkin nappiin mutta samaa ei valitettavasti voinut sanoa Matista. Matti oli tilannut itselleen kanahässäkkää joka sisälsi chiliä, siinä vaiheessa kun kaverin kupoli alkoi muistuttaa väriltään puolikasta luomutomaattia hoksasin tiedustella että onko ruoka mahdollisesti hieman tulista. Vastaukseksi tuli nopeasti ähkäisten että VÄHÄN!! Vähän olisi ehkä ollut ihan uskottava jos kaverilta ei olisi samaan aikaan valuneet kyyneleet silmistä ja pää ei olisi hehkunut kuin petteri-punakuonon nenä jouluaattona. Illalla oli sitten ohjelmassa joukkueen yhteinen saliharjotuitus jossa poljimme ohjatusti kuntopyörää puolisen tuntia, sekä teimme eräänlaista kuntopiiriä toisen puolituntia. Loppuilta menikin sitten iloisesti kämpällä hengaten.
Torstaina heti aamusta Matin makuaisti oli jo toipunut sen verran eilisestä että hän pystyi erottamaan veden ja maidon muutenkin kuin värin perusteella, siitä oli hyvä aloittaa päivä kevyellä jumpalla punttisalilla ja siirtyä loppupäiväksi kuluttamaan aikaa kaupungille. Illalla ohjelmassa oli jäätreenit joissa henkilökohtaiset suoritukseni lähentelivät 6-vuotiaan juniorin tasoa, eli olin lähes parhaimmillani. Pahalla tuulella nukkumaan ensimmäistä kertaa tällä reissulla.
Perjantai ja taas alkaa aamu iloisesti punttisalilla, pumppasimme hauiksemme siihen kuntoon että uudet kisakireät t-paitamme olisivat lähes ratkeamamispisteessä. Tämän jälkeen suuntasimme kiertoajelulle Hassanin ja Damienin kanssa kaupungin ympärilä oleville vuorille tai mitä lie kukkuloita olivatkaan. Ja voin kertoa että maisemat olivat enemmän tai vähemmän henkeäsalpaavat. Kamera ei tietenkään ollut mukana joten voimme siis hyvällä syyllä tehdä joku päivä saman reissun uudestaan niin saadaan tännekkin kuvamateriaalia. Sen lisäksi ajoimme rallivolvollamme maailman jyrkimmän kadun päähän ja meinasipa Vulvasta loppu potku ennen mäen huippua, mutta taas siitäkin selvittiin. Illalla olikin sitten ohjelmassa ruokailua joukkuekavereiden kanssa ja tämän jälkeen hyvissä ajoin nukkumaan ja valmistautumaan heräämään aamulla 5 aikaan katsomaan Suomi vs Kanada peliä.
Launtain Suomen pelistä ei sen enempää kerrottavaa jäänyt muutakuin että Kanadalaisilla oli ainakin pelin jälkeen hauskaa. Pelin jälkeen jatkamaan yöunia josta herättyämme suuntasimme salille, jossa Hassan piti muulle joukkueelle tunnin mittaisen jumpan. Mainittakoon tässä vaiheessa että Hassan on toiminut NHL-seura Atlanta Thrashersin fysiikkavalmentajana joten harjoittelumme oli ainakin hyvissä käsissä.
Tämän jälkeen kotiin laittautumaan ja siitä kaungille syömään noin 10 joukkuekaverin kanssa. Ruokailun jälkeen tutuistummekin sitten paikalliseen ykkösurheilulajiin eli Rugbyyn joka oli ennakkokäsitykseni mukaan jotain pikajuoksun-karaten-painin-shakin ja muutaman muun lajin sekoitus. Noin 30-tuhatpäinen yleisö ja upouusi stadion olivat kumminkin erittäinen hieno kokemus vaikka osa säännöistä jäikin vielä hämärän peittoon. Kotijoukkue hävisi ottelun tiukkojen vaiheiden jälkeen ja jouduimme poistumaan pettyneenä jatkamaan illan viettoa.
Sunnuntaina (eli tänään, kirjoituspäivänä) nukuimme pitkään ja seurasimme aamupäivästä New York - Washington nhl-peliä. Tämän jälkeen suuntasimme hallille kannustamaan paikallisten junioreiden peliin ja siitä jälleen ruokailemaan muutaman joukkuekaverin kanssa. Tälle illalle saimme vielä ohjelmaamme iloisen lisän kun menimme Hassanin seuraksi vetämään jäätreenejä paikallisten naisjoukkueen vuorolle. Siinä 6-vuotiaalle tyttöveskarille kiekkoja laukoessa ja 40-vuotiaalle perheen äidille syöttämistä opettaessa oli suorastaan ilo lopetella kulunutta viikkoa ja toivottaa OIKEEN HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ KAIKILLE ÄIDEILLE!!
Ensiviikolla sitten kertomusta ensimmäisestä kunnon harjoituspelistä ja muista jännittävistä tapahtumista!
Kielo kuittaa!
Terveisin
Joni
Harrastimme koko viime sunnuntain siis kotiloitumista, podimme koti-ikävää ja emme edes halunneet osata englantia (ei kyllä onnistu vielä minulta vaikka haluaisinkin). Tästä olikin hyvä siirtyä alkavaan viikkoon jossa tavoitteenamme oli aloittaa kuntoilu sekä tutustua kunnolla kaupunkiin ja paikalliseen elämään muutenkin.
Maanantain polkaisimme käyntiin iloisesti suunnistamalla heti aamusta punttisalille. Lähtiessämme katsoimme vielä kartasta hyvän oikoreitin jolla matkaa olisi pitänyt säästyä puoli kilometriä. Oikoreitti osoittautuikin oikeen toimivaksi koska se kulki pääasiassa hautausmaan kautta ja voitte kuvitella että salille päästyämme oli tunnelma suorastaan katossa. Punttisalista selvittyämme menimme syömään paikalliseen ostoskeskukseen ja tämän jälkeen suuntasimme takaisin kotiin odottelemaan illan jääharjoituksia. Illan jääharjotuiksissa tapasimme sitten ensimmäistä kertaa Hassan Saeedin, joukkueemme Kanadalaisen puolustajan joka edusti Thunderia jo viime vuonna. Tämä kunnioitusta herättävän näköneinen noin satakiloinen iloinen kolossi osoittautuikin erittäin hyväksi tyypiksi ja sovimme heti treenien jälkeen lähtevämme tiistaina seuran Volvolla (jota Hassan ajaa) punttisalille heti aamusta.
Tiistai olikin sitten varsinainen Nhl-päivä. Aamulla kävimme syömässä muutaman joukkuekaverin kanssa (Hassan, Damien, Blake)ja menimme tämän jälkeen salille. Salin jälkeen lähdimmekin jututtamaan Hassanin tuttavia Yliopiston kirjastolle. Yliopisto oli sen verran hieno mesta että oisin varmaan viihtynyt siellä useammanki päivän, monista hyvistä syistä. Yliopistokäynnin jälkeen taas syömään ja tämän jälkeen kotiin päiväunille. Päiväunien jälkeen ajelimme hyvissä ajoin hallille antamaan haastatteluja paikallislehtiin koko ulkomaalaisporukalla. Meikäläisen antamat lausunnot haastattelussa muistuttivat uhkaavasti Paavo M Petäjää vuonna 2001 Lahden mm-hiihdoissa mutta pelastuksekseni Matti älysi olla enemmän äänessä ja siihenkin haastatteluun tuli toivottavasti muitakin vastauksia kun meikäläisen lausumat Jees ja Nouu. Jäällä meno oli ensimmäistä kertaa hyvää saapumisen jälkeen ja pikkuhiljaa alkoi aikaeron aihettauma väsymys väistyä lihaksista. Päivä oli kutakuinkin varmaan lähes samanlainen kuin oikeilla kiekkoammattilaisilla.
Keskiviikkona Hassan tuli noutamaan meidät päiväksi kiertelemään kaupungille. Saimme parin tunnin kikkailun jälkeen kasaan muutaman vaatekappaleen ja seuraava kohde olikin syömään Malesialaiseen ravintolaan jota Hassan meille suositteli. Oma ruokavalintani osui oikeenkin nappiin mutta samaa ei valitettavasti voinut sanoa Matista. Matti oli tilannut itselleen kanahässäkkää joka sisälsi chiliä, siinä vaiheessa kun kaverin kupoli alkoi muistuttaa väriltään puolikasta luomutomaattia hoksasin tiedustella että onko ruoka mahdollisesti hieman tulista. Vastaukseksi tuli nopeasti ähkäisten että VÄHÄN!! Vähän olisi ehkä ollut ihan uskottava jos kaverilta ei olisi samaan aikaan valuneet kyyneleet silmistä ja pää ei olisi hehkunut kuin petteri-punakuonon nenä jouluaattona. Illalla oli sitten ohjelmassa joukkueen yhteinen saliharjotuitus jossa poljimme ohjatusti kuntopyörää puolisen tuntia, sekä teimme eräänlaista kuntopiiriä toisen puolituntia. Loppuilta menikin sitten iloisesti kämpällä hengaten.
Torstaina heti aamusta Matin makuaisti oli jo toipunut sen verran eilisestä että hän pystyi erottamaan veden ja maidon muutenkin kuin värin perusteella, siitä oli hyvä aloittaa päivä kevyellä jumpalla punttisalilla ja siirtyä loppupäiväksi kuluttamaan aikaa kaupungille. Illalla ohjelmassa oli jäätreenit joissa henkilökohtaiset suoritukseni lähentelivät 6-vuotiaan juniorin tasoa, eli olin lähes parhaimmillani. Pahalla tuulella nukkumaan ensimmäistä kertaa tällä reissulla.
Perjantai ja taas alkaa aamu iloisesti punttisalilla, pumppasimme hauiksemme siihen kuntoon että uudet kisakireät t-paitamme olisivat lähes ratkeamamispisteessä. Tämän jälkeen suuntasimme kiertoajelulle Hassanin ja Damienin kanssa kaupungin ympärilä oleville vuorille tai mitä lie kukkuloita olivatkaan. Ja voin kertoa että maisemat olivat enemmän tai vähemmän henkeäsalpaavat. Kamera ei tietenkään ollut mukana joten voimme siis hyvällä syyllä tehdä joku päivä saman reissun uudestaan niin saadaan tännekkin kuvamateriaalia. Sen lisäksi ajoimme rallivolvollamme maailman jyrkimmän kadun päähän ja meinasipa Vulvasta loppu potku ennen mäen huippua, mutta taas siitäkin selvittiin. Illalla olikin sitten ohjelmassa ruokailua joukkuekavereiden kanssa ja tämän jälkeen hyvissä ajoin nukkumaan ja valmistautumaan heräämään aamulla 5 aikaan katsomaan Suomi vs Kanada peliä.
Launtain Suomen pelistä ei sen enempää kerrottavaa jäänyt muutakuin että Kanadalaisilla oli ainakin pelin jälkeen hauskaa. Pelin jälkeen jatkamaan yöunia josta herättyämme suuntasimme salille, jossa Hassan piti muulle joukkueelle tunnin mittaisen jumpan. Mainittakoon tässä vaiheessa että Hassan on toiminut NHL-seura Atlanta Thrashersin fysiikkavalmentajana joten harjoittelumme oli ainakin hyvissä käsissä.
Tämän jälkeen kotiin laittautumaan ja siitä kaungille syömään noin 10 joukkuekaverin kanssa. Ruokailun jälkeen tutuistummekin sitten paikalliseen ykkösurheilulajiin eli Rugbyyn joka oli ennakkokäsitykseni mukaan jotain pikajuoksun-karaten-painin-shakin ja muutaman muun lajin sekoitus. Noin 30-tuhatpäinen yleisö ja upouusi stadion olivat kumminkin erittäinen hieno kokemus vaikka osa säännöistä jäikin vielä hämärän peittoon. Kotijoukkue hävisi ottelun tiukkojen vaiheiden jälkeen ja jouduimme poistumaan pettyneenä jatkamaan illan viettoa.
Sunnuntaina (eli tänään, kirjoituspäivänä) nukuimme pitkään ja seurasimme aamupäivästä New York - Washington nhl-peliä. Tämän jälkeen suuntasimme hallille kannustamaan paikallisten junioreiden peliin ja siitä jälleen ruokailemaan muutaman joukkuekaverin kanssa. Tälle illalle saimme vielä ohjelmaamme iloisen lisän kun menimme Hassanin seuraksi vetämään jäätreenejä paikallisten naisjoukkueen vuorolle. Siinä 6-vuotiaalle tyttöveskarille kiekkoja laukoessa ja 40-vuotiaalle perheen äidille syöttämistä opettaessa oli suorastaan ilo lopetella kulunutta viikkoa ja toivottaa OIKEEN HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ KAIKILLE ÄIDEILLE!!
Ensiviikolla sitten kertomusta ensimmäisestä kunnon harjoituspelistä ja muista jännittävistä tapahtumista!
Kielo kuittaa!
Terveisin
Joni
sunnuntai 6. toukokuuta 2012
KUVASATOA 1
Perillä viimein
6:40 kello pärähtää soimaan, suihkun kautta pukeutumaan ja reissun ensimmäiset vaikeudet alkavat kun en saa vedettyä lentosukkia jalkaan! Puolentunnin armottoman taistelun jälkeen sukat ovat jalassa ja ei muuta kuin aamupala naamariin ja kohti juna-asemaa. Syvästi liikuttavien ja herkkien jäähyväisten jälkeen aloitamme kevyen 51-tuntisen matkamme.
Matkustaminen vr:llä alkaa vallan hyvin kun Kannuksen kohdalla Matti huomaa unohtaneensa kaunistautumisvälineet Oulaisiin, siitäkin selvitään ja matkanteko jatkuu iloisissa merkeissä. Ensimmäistä kertaa elämässäni juna on aikataulussa perillä ja pääsemme hyvissäajoin siirtymään Tikkurilan juna-asemalta lentokentälle. Lentokentällä henkilökunnassa herättää ihmetystä jääkiekkomailamme ja varusteemme jonka johdosta meidän pitää itse selvittää joko Frankfurtin tai Singaporen kentällä että tavaramme tulevat varmasti perille (lupaavaa). Kun tavarat on saatu eteenpäin suuntaamme syömään lentokentällä. Matti aloittaa reissun urheilullisesti tilaamalla molemmille salaattia(??!!), no kyllä se nälkä ainakin vähän sillä siirtyi.
Ostamme vielä kentältä minulle TuleLuokseni-Hajuvettä jonka jälkeen käryämme jo niin pahasti kaikenmaailman hajusteille että parempi on alkaa siirtymään lentokoneeseen. Ensimmäiset hajoilut matkan johdosta tapahtuvat jo Suomi-Saksa välillä kun huomaamme että lentokoneessa matkustaminen on yhtä syvältä kuin aina ennenkin ja sitä pitäisi kumminkin jokunen tovi vielä kestää.
Saksaan päästyämme palloilemme kentälle kuin Kesä-Esa ja Turisti-Tero konsanaan kun koitamme etsiä oikeaa porttia+painelemme pari kertaa laput silmillä oikean paikan ohi. Oikea portti kuitenkin löytyy ja sen jälkeen aloitamme selvittelyn siitä että saisimme matkatavarat jatkamaan vielä matkaa Singaporesta eteenpäin. Tässä vaiheessa kuvioihin astuu Saksalainen lufthansan työntekijä (nainen), jonka ylisärmä olemus ja lupaus siitä että hän vie uudet lentolippuset tavaroihimme vaikka omin käsin saa meidät uskomaan että tavaramme tulevat turvallisesti perille. Iloiset yllätykset jatkuvat kun astumme Singapore-Airlinesin koneeseen jossa paikkamme ovat eturivissä ja jalkatilaakin on vähintäänkin riittävästi! Tässä vaiheessa on varmaan hyvä hehkuttaa myös koneessa toimivaa aivan loistavaa palvelua joka toimi lämpimine pyyhkeineen ja iloisine lentoemoineen kuin ajatus. 12,5h kestävä lento sujuikin erittäin mainiosti pääasiassa nukkuen ja syöden.
Singaporen lentokentälle saavuimme aikataulussa ja olotilakin oli virkeä hyvin sujuneen matkan jälkeen. Lentokenttä itsessään oli kyllä hienoin mitä kumpikaan oli koskaan nähnyt ja kokonaisuuden kruunasi taustalla soiva thai-hoitola musiikki. Matti tilasi meille ruuaksi italialaisesta ravintolasta urheilullisesti lasagnea (!!) jonka jälkeen levittelimme tavarat jonkun lentokenttäbaarin tuoleille ja ulkoilutimme sukkamehulle tuoksuvia jalkojamme siinä muutaman tunnin. Kolme tuntia pojotettuamme siirryimme viimeisen lähtöselvityksen kautta koneeseen ja viimeinen 10h kestävä lento kohti Christchurchia alkoi.
Tässä vaiheessa väsymys oli jo pikkuhiljaa ottanut vallan mutta koneessa tilanteen pelasti iloinen lentoemäntä joka kertoi koneessa olevan muutama tyhjä penkkirivi ja saimme näin molemmat käyttöömme oman penkkirivin! Koneen noustua odotimme ruokailuun asti jonka jälkeen olikin aika ottaa ansaitut kauneusunet. Molemmat heräsivät noin 2 tuntia ennen koneen laskeutumista ja aamupalan lomassa katsottujen kiinaksi teksitettyjen elokuvien jälkeen laskeutuminen alkoi.
Perillä Christchurchissa selvisimme jopa tullitarkastuksesta Matin puhelahjojen ansiosta ja matkatavaratkin tulivat kohteeseen. Tämän jälkeen näimmekin kentälle myös toisen hahmon kera kiekkokassin ja kyseessähän oli joukkueemme puolustuspään vahvistus, Ranskan pääsarjakiekkoilija sekä ranskan juniorimaajoukkueen entinen kapteeni Damien Torfou. Aulaan siirryttyämme meitä olikin vastassa 15 henkinen lehdistöporukka.... no paskat siellä ketään ollut ja joukkueen veskarin äitikin jonka piti olla meitä vastassa oli varttitunnin myöhässä :)). Seuraavaksi suuntasimme sitten Äiti-Parryn kotiin jossa pääsimme SUIHKUUN (ei varmaan tarvi edes kuvaille mille mies tuoksui tässävaiheessa matkaa). Söimme kevyesti ja sen jälkeen Parryn äiti vei meidät odottelemaan bussia pariksi tunniksi erään tien varteen. Lämmintä pihalla oli noin +20 astetta joten istuskelimme auringon paisteessa ja valehtelimme Torfoun-pojalle bussin saapumiseen asti.
Saimme hieman väärää informaatiota siitä että bussin joka meni lopulliseen päämääräämme eli Dunediniin pitäisi pysähtyä 15 minuutin välein matkan aikana, vaan mitä kävikään!! Viisi tuntia kestäneen bussimatkan aikana pysähdyimme tasan kerran ja voitte vain arvailla minkälainen kupla otsassa saimme matkata kun olimme tankanneet vettä oikeen huolella koska perillä oli tiedossa heti jäälle meneminen. Siitäkin selvittiin ja matkalla taisi koko kolmikko kuitenkin enimmäkseen nukkua.
Vihdoin perillä!! Tuulettelimme kun astuimme ulos bussista Dunedinin linja-auto asemalla. Joukkueemme maalivahti Rick Parry oli meitä vastassa ja hän ajatti meidät pikaisesti uuteen kotiimme Waughin perheen taloon jossa nakkasimme osan tavaraoista huoneeseen ja suuntasimme jäähallille. Hallilla meno olikin sitten yhtä wazzupia ja handseikkiä kun Kiwipojat toivottivat meidät tervetulleiksi. Pikaisen lämmittelyn jälkeen kamat niskaan ja jäälle. Jäällä meno oli hyvinkin samanlaista kuin suomalaisissa treeneissä sen sijaan oma meno ei ollut ihan terävintä syystä tai toisesta ja tuntui kuin olisi tervassa luistellut! Treenien jälkeen jätimme kamat kuivumaan ja meidät vietiin uuteen kotiin jossa siirryimme vauhdikkaasti yöunille.
Heräsimme perjantaina päivällä puoli 2 aikaan ja tämän jälkeen ystävämme Rick Parry tulikin hakemaan meidät kaupunki-kierrokselle. Kiertelimme joukkueen käyttämät punttisalit ja fysioterapeutit yms + ostelimme muutamia elintärkeitä elektroniikkalaitteita mukaamme. Loppuilta sujuikin rauhallisesti perheen koiran kanssa hengaillessa ja tulevaan Kiwi vs Imports peliin valmistuessa.
Lauantai, pelipäivä, pääpäivä ja sitä rataa. Heräsimme aamulla 9 aikaan ja normaalien aamutoimien jälkeen suuntasimme kaupungille syömään. Kaupungilla meidät kuitenkin poimi kyytiin pari joukkuekaveria jotka opastivat meidät ravintolaan jossa olikin puoli seuraa syömässä. Mukavan pastan syönnin ja läpänheiton jälkeen kämpälle pakkaamaan kamat ja sen jälkeen Rickin kyydissä hallille. Hallilla perus lämmittelyt ennen peliä, kypärän sovittelua jne rutiineja.
Peli jossa pelasimme oli siis eräänlainen All-Stars ottelu jossa ulkomaalaiset (entisiä ja nykysiä Thunderin-miehiä) pelasivat Kiwejä eli paikallisia kiekkosuuruuksia vastaan. Ottelu oli paljon markkinoitu perhetapahtuma ja itselläkin olo hieman jännittynyt ennen peliä. Pelin alku olikin sitten kuin suoraan suurenmaailman peleistä. Jokainen pelaaja molemmista joukkuesta kuulutettiin erikseen jäälle ja kaikki saivat seurakseen yhden paikallisen juniorikiekkoilijan. Noin 500-henkinen yleisö huusi kuin viimeistä päivää jokaisen pelaajan astuessa jäälle ja meno oli suorastaan uskomaton!
Kiekko jäähän ja peli käyntiin. Vauhti oli alussa järkyttävän kovaa, yleisön hurmoksen ja alkuinnostuksen siivittämänä taklauksia ei säästelty ja muutamia maalintekopaikkojakin siunaantui moleempiin päihin. Suomipojat olivat ensimmäisessa erässä aivan kuutamolla ja vaikka erä päättyi 0-0 oli fiilis henkilökohtaisella tasolla kohtuullisen maissa erän jälkeen.
Toiseen erään sama koomailu jatkui ensimmäiset 10 minuuttia jonka jälkeen pääsimme vähän paremmin peliin kiinni ja varsinkin erän loppupuolella saimme meidänkin kentällä muutaman vaarallisen paikan. Varsinkin Damien Torfou väläytteli hienoilla nousuilla puolustajan paikalta muutamaan otteeseen ja veikkaankin tälle kaverille hyvää tulevaa kautta. 0-0 tilanteessa kuitenki toiselle erätauolle kuuntelemaan valmentajan valituksia siitä että meidän Importsien joukkue munii liikaa kiekon kanssa. Tässä vaiheessa myös pakko kehua joukkueiden maalivahtien tasoa joka kestää kyllä vertailun kotimaisten alasarjojen kassareiden kanssa!
Kolmas erä ja maalihanat alkoivat aueta. Matti heitti kiekon kulmasta maalille josta meidän joukkueen häkkipää veivasi rystylaukaksen veskarin patjoihin jonka jälkeen allekirjoittaneella oli helppo työ lyödä kiekko tyhjään rysään. Jokunen minuutti ja yksi tulevan käyden tähtipelaajistamme Kiwien Gino Heyd pääsi läpiajoon ja räjäytti yleisön (joka oli yllätten paikallisten puolella) täyteen huutoon. Tämän jälkeen maaleja lätkittiin vuorotahtiin 3-3 tilanteeseen asti. Tämän jälkeen teimme muutama minuuttia ennen loppua 3-4 johtomaalin kun ketjukaverimme Matt Enright (Englannista) onnistui maalinteossa. Viimeiseen puolustupään aloitukseen meidät komennettiin jäälle ja Haapakosken poika karkasi keskialueen pikku flipperin jälkeen yksin läpi tyhjää maalia vastaan ja 3-5 tilanteessa peli oli taputeltu. Pelin jälkeen voittajajoukkue sai aidon jäljennöksen Stanley Cup kannusta vuodeksi talteen ja muutaman yhteiskuvan jälkeen painelimme pukukoppiin innokaan yleisön keskeltä.
Pelistä yhteenvetona että vauhtia oli kyllä enemmän kuin tarpeeksi. Peli oli hieman sekavaa johtuen varmasti myös siitä että kaverit olivat varsinkin meidän puolella ensimmäistä kertaa yhdessä jäällä. Maalivahtipeli oli molemmissa päissä todella hyvää ja taklauksia ei kyllä säästelty. Minä ja Matti saalistimme molemmat tehot 1+2 ja vastustajan joukkueesta nostetaan esiin Gino Heyd tehoin 3+0. Pelin jälkeen oli ohjelmassa joukkueen yhteistä illanviettoa ja nyt olenkin sunnuntain viettänyt kirjoittaessa tätä blogia.
Anteeksi kaikille koska juttu venähti vähän pitkäksi ja kiitos jos jaksoitte lukea loppuun asti.
Tarkoitus olisi kirjoitella vähintään joka sunnuntai joten käykää seuraamassa miten reissumme edistyy.
Kuvia olisi tarkoitus myös lisäillä jossain vaiheessa.
Kiitos ja kuulemiin
Joni
Matkustaminen vr:llä alkaa vallan hyvin kun Kannuksen kohdalla Matti huomaa unohtaneensa kaunistautumisvälineet Oulaisiin, siitäkin selvitään ja matkanteko jatkuu iloisissa merkeissä. Ensimmäistä kertaa elämässäni juna on aikataulussa perillä ja pääsemme hyvissäajoin siirtymään Tikkurilan juna-asemalta lentokentälle. Lentokentällä henkilökunnassa herättää ihmetystä jääkiekkomailamme ja varusteemme jonka johdosta meidän pitää itse selvittää joko Frankfurtin tai Singaporen kentällä että tavaramme tulevat varmasti perille (lupaavaa). Kun tavarat on saatu eteenpäin suuntaamme syömään lentokentällä. Matti aloittaa reissun urheilullisesti tilaamalla molemmille salaattia(??!!), no kyllä se nälkä ainakin vähän sillä siirtyi.
Ostamme vielä kentältä minulle TuleLuokseni-Hajuvettä jonka jälkeen käryämme jo niin pahasti kaikenmaailman hajusteille että parempi on alkaa siirtymään lentokoneeseen. Ensimmäiset hajoilut matkan johdosta tapahtuvat jo Suomi-Saksa välillä kun huomaamme että lentokoneessa matkustaminen on yhtä syvältä kuin aina ennenkin ja sitä pitäisi kumminkin jokunen tovi vielä kestää.
Saksaan päästyämme palloilemme kentälle kuin Kesä-Esa ja Turisti-Tero konsanaan kun koitamme etsiä oikeaa porttia+painelemme pari kertaa laput silmillä oikean paikan ohi. Oikea portti kuitenkin löytyy ja sen jälkeen aloitamme selvittelyn siitä että saisimme matkatavarat jatkamaan vielä matkaa Singaporesta eteenpäin. Tässä vaiheessa kuvioihin astuu Saksalainen lufthansan työntekijä (nainen), jonka ylisärmä olemus ja lupaus siitä että hän vie uudet lentolippuset tavaroihimme vaikka omin käsin saa meidät uskomaan että tavaramme tulevat turvallisesti perille. Iloiset yllätykset jatkuvat kun astumme Singapore-Airlinesin koneeseen jossa paikkamme ovat eturivissä ja jalkatilaakin on vähintäänkin riittävästi! Tässä vaiheessa on varmaan hyvä hehkuttaa myös koneessa toimivaa aivan loistavaa palvelua joka toimi lämpimine pyyhkeineen ja iloisine lentoemoineen kuin ajatus. 12,5h kestävä lento sujuikin erittäin mainiosti pääasiassa nukkuen ja syöden.
Singaporen lentokentälle saavuimme aikataulussa ja olotilakin oli virkeä hyvin sujuneen matkan jälkeen. Lentokenttä itsessään oli kyllä hienoin mitä kumpikaan oli koskaan nähnyt ja kokonaisuuden kruunasi taustalla soiva thai-hoitola musiikki. Matti tilasi meille ruuaksi italialaisesta ravintolasta urheilullisesti lasagnea (!!) jonka jälkeen levittelimme tavarat jonkun lentokenttäbaarin tuoleille ja ulkoilutimme sukkamehulle tuoksuvia jalkojamme siinä muutaman tunnin. Kolme tuntia pojotettuamme siirryimme viimeisen lähtöselvityksen kautta koneeseen ja viimeinen 10h kestävä lento kohti Christchurchia alkoi.
Tässä vaiheessa väsymys oli jo pikkuhiljaa ottanut vallan mutta koneessa tilanteen pelasti iloinen lentoemäntä joka kertoi koneessa olevan muutama tyhjä penkkirivi ja saimme näin molemmat käyttöömme oman penkkirivin! Koneen noustua odotimme ruokailuun asti jonka jälkeen olikin aika ottaa ansaitut kauneusunet. Molemmat heräsivät noin 2 tuntia ennen koneen laskeutumista ja aamupalan lomassa katsottujen kiinaksi teksitettyjen elokuvien jälkeen laskeutuminen alkoi.
Perillä Christchurchissa selvisimme jopa tullitarkastuksesta Matin puhelahjojen ansiosta ja matkatavaratkin tulivat kohteeseen. Tämän jälkeen näimmekin kentälle myös toisen hahmon kera kiekkokassin ja kyseessähän oli joukkueemme puolustuspään vahvistus, Ranskan pääsarjakiekkoilija sekä ranskan juniorimaajoukkueen entinen kapteeni Damien Torfou. Aulaan siirryttyämme meitä olikin vastassa 15 henkinen lehdistöporukka.... no paskat siellä ketään ollut ja joukkueen veskarin äitikin jonka piti olla meitä vastassa oli varttitunnin myöhässä :)). Seuraavaksi suuntasimme sitten Äiti-Parryn kotiin jossa pääsimme SUIHKUUN (ei varmaan tarvi edes kuvaille mille mies tuoksui tässävaiheessa matkaa). Söimme kevyesti ja sen jälkeen Parryn äiti vei meidät odottelemaan bussia pariksi tunniksi erään tien varteen. Lämmintä pihalla oli noin +20 astetta joten istuskelimme auringon paisteessa ja valehtelimme Torfoun-pojalle bussin saapumiseen asti.
Saimme hieman väärää informaatiota siitä että bussin joka meni lopulliseen päämääräämme eli Dunediniin pitäisi pysähtyä 15 minuutin välein matkan aikana, vaan mitä kävikään!! Viisi tuntia kestäneen bussimatkan aikana pysähdyimme tasan kerran ja voitte vain arvailla minkälainen kupla otsassa saimme matkata kun olimme tankanneet vettä oikeen huolella koska perillä oli tiedossa heti jäälle meneminen. Siitäkin selvittiin ja matkalla taisi koko kolmikko kuitenkin enimmäkseen nukkua.
Vihdoin perillä!! Tuulettelimme kun astuimme ulos bussista Dunedinin linja-auto asemalla. Joukkueemme maalivahti Rick Parry oli meitä vastassa ja hän ajatti meidät pikaisesti uuteen kotiimme Waughin perheen taloon jossa nakkasimme osan tavaraoista huoneeseen ja suuntasimme jäähallille. Hallilla meno olikin sitten yhtä wazzupia ja handseikkiä kun Kiwipojat toivottivat meidät tervetulleiksi. Pikaisen lämmittelyn jälkeen kamat niskaan ja jäälle. Jäällä meno oli hyvinkin samanlaista kuin suomalaisissa treeneissä sen sijaan oma meno ei ollut ihan terävintä syystä tai toisesta ja tuntui kuin olisi tervassa luistellut! Treenien jälkeen jätimme kamat kuivumaan ja meidät vietiin uuteen kotiin jossa siirryimme vauhdikkaasti yöunille.
Heräsimme perjantaina päivällä puoli 2 aikaan ja tämän jälkeen ystävämme Rick Parry tulikin hakemaan meidät kaupunki-kierrokselle. Kiertelimme joukkueen käyttämät punttisalit ja fysioterapeutit yms + ostelimme muutamia elintärkeitä elektroniikkalaitteita mukaamme. Loppuilta sujuikin rauhallisesti perheen koiran kanssa hengaillessa ja tulevaan Kiwi vs Imports peliin valmistuessa.
Lauantai, pelipäivä, pääpäivä ja sitä rataa. Heräsimme aamulla 9 aikaan ja normaalien aamutoimien jälkeen suuntasimme kaupungille syömään. Kaupungilla meidät kuitenkin poimi kyytiin pari joukkuekaveria jotka opastivat meidät ravintolaan jossa olikin puoli seuraa syömässä. Mukavan pastan syönnin ja läpänheiton jälkeen kämpälle pakkaamaan kamat ja sen jälkeen Rickin kyydissä hallille. Hallilla perus lämmittelyt ennen peliä, kypärän sovittelua jne rutiineja.
Peli jossa pelasimme oli siis eräänlainen All-Stars ottelu jossa ulkomaalaiset (entisiä ja nykysiä Thunderin-miehiä) pelasivat Kiwejä eli paikallisia kiekkosuuruuksia vastaan. Ottelu oli paljon markkinoitu perhetapahtuma ja itselläkin olo hieman jännittynyt ennen peliä. Pelin alku olikin sitten kuin suoraan suurenmaailman peleistä. Jokainen pelaaja molemmista joukkuesta kuulutettiin erikseen jäälle ja kaikki saivat seurakseen yhden paikallisen juniorikiekkoilijan. Noin 500-henkinen yleisö huusi kuin viimeistä päivää jokaisen pelaajan astuessa jäälle ja meno oli suorastaan uskomaton!
Kiekko jäähän ja peli käyntiin. Vauhti oli alussa järkyttävän kovaa, yleisön hurmoksen ja alkuinnostuksen siivittämänä taklauksia ei säästelty ja muutamia maalintekopaikkojakin siunaantui moleempiin päihin. Suomipojat olivat ensimmäisessa erässä aivan kuutamolla ja vaikka erä päättyi 0-0 oli fiilis henkilökohtaisella tasolla kohtuullisen maissa erän jälkeen.
Toiseen erään sama koomailu jatkui ensimmäiset 10 minuuttia jonka jälkeen pääsimme vähän paremmin peliin kiinni ja varsinkin erän loppupuolella saimme meidänkin kentällä muutaman vaarallisen paikan. Varsinkin Damien Torfou väläytteli hienoilla nousuilla puolustajan paikalta muutamaan otteeseen ja veikkaankin tälle kaverille hyvää tulevaa kautta. 0-0 tilanteessa kuitenki toiselle erätauolle kuuntelemaan valmentajan valituksia siitä että meidän Importsien joukkue munii liikaa kiekon kanssa. Tässä vaiheessa myös pakko kehua joukkueiden maalivahtien tasoa joka kestää kyllä vertailun kotimaisten alasarjojen kassareiden kanssa!
Kolmas erä ja maalihanat alkoivat aueta. Matti heitti kiekon kulmasta maalille josta meidän joukkueen häkkipää veivasi rystylaukaksen veskarin patjoihin jonka jälkeen allekirjoittaneella oli helppo työ lyödä kiekko tyhjään rysään. Jokunen minuutti ja yksi tulevan käyden tähtipelaajistamme Kiwien Gino Heyd pääsi läpiajoon ja räjäytti yleisön (joka oli yllätten paikallisten puolella) täyteen huutoon. Tämän jälkeen maaleja lätkittiin vuorotahtiin 3-3 tilanteeseen asti. Tämän jälkeen teimme muutama minuuttia ennen loppua 3-4 johtomaalin kun ketjukaverimme Matt Enright (Englannista) onnistui maalinteossa. Viimeiseen puolustupään aloitukseen meidät komennettiin jäälle ja Haapakosken poika karkasi keskialueen pikku flipperin jälkeen yksin läpi tyhjää maalia vastaan ja 3-5 tilanteessa peli oli taputeltu. Pelin jälkeen voittajajoukkue sai aidon jäljennöksen Stanley Cup kannusta vuodeksi talteen ja muutaman yhteiskuvan jälkeen painelimme pukukoppiin innokaan yleisön keskeltä.
Pelistä yhteenvetona että vauhtia oli kyllä enemmän kuin tarpeeksi. Peli oli hieman sekavaa johtuen varmasti myös siitä että kaverit olivat varsinkin meidän puolella ensimmäistä kertaa yhdessä jäällä. Maalivahtipeli oli molemmissa päissä todella hyvää ja taklauksia ei kyllä säästelty. Minä ja Matti saalistimme molemmat tehot 1+2 ja vastustajan joukkueesta nostetaan esiin Gino Heyd tehoin 3+0. Pelin jälkeen oli ohjelmassa joukkueen yhteistä illanviettoa ja nyt olenkin sunnuntain viettänyt kirjoittaessa tätä blogia.
Anteeksi kaikille koska juttu venähti vähän pitkäksi ja kiitos jos jaksoitte lukea loppuun asti.
Tarkoitus olisi kirjoitella vähintään joka sunnuntai joten käykää seuraamassa miten reissumme edistyy.
Kuvia olisi tarkoitus myös lisäillä jossain vaiheessa.
Kiitos ja kuulemiin
Joni
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)